Boredom

"We are taught from a very young age that feeling bored is bad. If you’re bored, you need to get out there and do something. Be productive. Be stressed and unhappy, even, but don’t just sit around being bored."

Tahtoisin pitää kuvitettua päiväkirjaa ihanan uutukaisakvaarioni perustamisesta. Kameran löydettyäni intotila kohosi korkeuksiin. Sitten kuitenkin huomasin kameran laturin olevan yhä epälöydettyjen listalla. Ärinää ja murinaa. Olisin niin halunnut ilahduttaa kaikkia kotiloiden auraamilla hiekkaurilla. Niistä voi melkein lukea tulevaisuutensa ja kohtalonsa.

Aikaa akvaarionlaittoon ei kyllä jumalaisen paljoa ole. Nyt kun olen vapaalla, kaikki asiat, joita olen lykännyt vapaa-ajan varalle, vierivät päälle. Tiskit ja pyykit ihan kirjaimellisesti vierivät ja rusentavat. Valtaavat pyykkikorin ja tiskialtaan lisäksi olohuoneen lattian. Myös lukemisverukkeella loppunut työnteko on tullut taas jäädäkseen. Valona Hesburger-nimisen pimennysverhon takana näkyy mukavanoloinen kirjoitusprojekti. Saisin rahaa siitä, että selailen nettisivuja ja kirjoitan havaintoni järkevästi jäsenneltynä. Lukion aikana tuosta ei saanut euron euroa.

Hesburgerin mukavia asiakkaita jäisin kyllä ikävöimään. Ihmiset ovat onnesta tetraedreina kun saavat hampurilaisia. Muut työtekijät taas ovat surullisia suunnikkaita. Joutuvathan he luopumaan hampurilaisistaan. Lisäksi seisominen (kahdeksannen tunnin kohdalla toivoisi olevansa pyörätuolissa) , tauottomuus tai muikeat palkattomat tauot sekä erittäin epäistuvat työvaatteet kuuluvat hampurilaistyöntekijän valituslistalle. Ilman asiakkaita ottaisin loparit jokaisen vuoron ensimmäisinä kymmenenä minuuttina. (Tietenkin jos asiakkaita on liikaa, tilanne on ihan päinvastainen. Voihan pomppumaa)

Töiden ja (koti)töiden lisäksi ei toki pidä unohtaa kaukaisuudessa siintäviä pääsykokeita. Houkutteleva (ja paksu) Evoluutio nyt kirjanen tuli lainailtua, ehkä voin muutaman ajan hetken olla viisas ihminen ja lukea teoksen (ja monia muita) nyt enkä kahden kuukauden päästä.

Väite todistettu. Elämäni ei ole akvaarion laittoa. Se ei ole myöskään lattialla makoilevan Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin lukemista. Eikä elokuvien katselemista. En taida edes muistaa, milloin viimeksi katsoin ihka oikean elokuvan.

Muistan joskus valitelleeni täälläkin toimettomuutta, jopa tylsyyttä. Tahdon vain julistaa silloisella minälleni, lukijoilleni ja kaikille muillekin toimettomuuden ja tylsyyden ilosanomaa. Nauttikaa jos vielä voitte.

"The brightest stars burn the fastest"

Tänne kirjustaminen on paljon aikaa vaativa projekti. Siksipä mieleni sisällä asuva nerous on nähtävästi päättänyt lopettaa sen ja suunnata kaiken huomionsa syötävien rokotteiden etuihin. Kuitenkin tuo nerous tälläkin hetkellä kärvistelee tuskissaan. Ilman kirjoittamisen terapeuttista vaikutusta tämä on ihan pulassa. 

Ehkä mieleni suostuisi sormiani tässä ohjaillessa myös  avaamaan vanhoja kansioita. Palauttamaan mieleen asioita, joiden ympärille se ensimmäisellä kerralla loi nipuittain uusia hermoyhteyksiä. Pitäisikö minun lopettaa lukeminen ja aloittaa päivittäinen meditoiminen? 

Samalla kun olen lukenut, epäoppinut ja unohtanut, olen myös todennut muutamia seikkoja asumismuodostani. 

• Vaikka koti olisi kuinka oma, ei sen siivoamiseen yhtäkkiä taikasauvan kopautuksesta tahdo käyttää yhtään sen enempää aikaa. Jos pölypallot maton alla, vieressä ja viiden sentin kerroksena päällä olivat ennen ihan jees, ovat ne myös tulevaisuudessa. 
• Tosin tiskeihin kannattaa opetella tarttumaan ennenkuin tulee luoneeksi paholaismaisesti sikiäviä raatokärpäsiä ja mädättäjäbakteereita. 
• On turha yrittää tulla toimeen ilman nelijalkaista otusta joka lajistaan riippuen yrittää nakertaa muoviasumukseensa uutta ulostulokanavaa tai varastaa kinkut leivän päältä (ensin mainittu hiiri jälkimmäinen kissa) 
• Tavaroita siirtämällä saa tilaa uusille tavaroille esimerkiksi kahden metrin akvaariolle. Teoriaani päästään testaamaan kun otetaan huomioon, että vakavasti otettavalla akvaristilla on aina useampia altaita.

Ja sitten syvällisempiin huomioihin. Nimittäin ajatuksiin yksin olemisesta. Olen aina tykkäillyt omasta valloittavasta seurastani, joten ajatus yksinään oleilusta ei kauheasti kauhistuta. Minä ja minä voimme yhdessä katsoa elokuvia, lukea klassikkoja, käveleskellä luontopoluilla keräilemässä käpyjä ja kertoa sitten kaikki riemukkaat käpyajatukset ihmisille tietokoneen toisella puolella. Eihän sitä edes ole yksin: aina halutessaan voi aloittaa kiihkeän ajatusten huutokaupan. 

Mutta entäpä sitten, kun koneen avaaminen, käpyjen analysoiminen tai ylipäänsä mikä tahansa on kiellettyä. Se vie ajatukset analyyttiseltä geometrialta (ja ajoittaiselta tiskaamiselta), joten se täytyy rajoittaa minimiinsä. Siinä sitten olette sinä ja sinä, neljä yllättävän lähekkäin olevaa seinää ja kirjapino. Ei auta, vaikka kirjapinon sisältö olisi ihan mukavaa. Kun kaikki tiet vievät kirjapinolle, alkaa tuo tie upottaa. Pahat henget nousevat vartioimaan sitä ja ottavat kiinni heikoimmat (eli joko sinut tai sinut). 

Pahat henget saa kuitenkin karkotettua. Ei siihen tarvita kuin toisen ihmisen läsnäoloa. Sitä huomaakin, että kirjat kertovat kävyistä ja ilahtuneena pääsee huutamaan tiedon keksinmurunsa toisen ihmisen korviin. 

Mukavan oloinen fakta kuitenkin vie vain upottavalta tieltä rämemetsään ja totaalisen eksyksiin. Yksinoloa alkaa pelkäämään. Pahat henget luovat varjojaan niihinkin hetkiin, joista ne aikojen alussa karkoitettiin. Kohtahan niiden näytös jo alkaa, miksei niitä päästäisi ajoissa sisään lämmittelemään. 

Ollaan siis päädytty siihen tilanteeseen, että minä ja minä, yksinäisyyttä ja omaa tilaa vaaliva parivaljakko, muuttuvat ahdistuneiksi, surullisiksi, vihaisiksi ja katkeriksi ärrimurripurrikekseiksi kun joutuvat yksin. Tai kuulevat mahdollisesti joutuvansa olemaan yksin. 

Ainakin toinen minä haluaa jo tiettyjen pikku testien olevan jo ohi. Tuloksista välittämättä, kunhan ovat ohi.