sunnuntai 20. marraskuuta 2011

"The ships have come to carry you home"

Kootut selitykset blogihiljaisuudesta

1. Suhteellisen spontaani muuttopäätös

(kuulostaa hyvältä selitykseltä, vaikkei oikeasti vie ihan riittävää aikaani juuri yhtään)

Huomasin tässä taannoin kuunnelleeni The Lord of the Ringssin soittolistan noin kolme kertaa putkeen. (yhteensä noin 90 kappaletta ja tunti jos toinenkin). Tekisi ihan liikaa mieli katselmoida elokuvaa tai/ja uusintalukea kirjat. Ainakin viimeinen on kuitenkin osoittautunut jonkinsorttiseksi ikuisuusprojektiksi. Varsinkin nyt kun uhkaava "solu ja perinnöllisyys"-kirjanen on nostettu pöydälle kuin kissa.

Ehkä jos lähitulevaisuudessa nostelisin sitä kissaa, ei tarvitsisi kirjoihin kajota. (Havaittavissa epäterve, harkintakyvyn poisimevä kissakuume.)

Sen muuton eteen en ole tietoisesti tehnyt muuta kuin taistellut Kelan ja erinäisten työnantajien kanssa (kansan uusi ja rakastettu hampurilaistyöntekijä on ihan pian rasvakeittimen takana). Pakkaaminen tuntuu sataprosenttisen kaukaa haetulta, vaikka ihan kohta pitäisi jo olla tavaramerta ohjaamassa oikeaan suuntaan. Kuitenkin kuunnellessani mainittua lotr-musiikkia ymmärsin, että olen tehnyt muuttopuolen henkisen työn. Itähelsinkiläinen vaahtomuovipatja on vain Harmaa satama, ennekuin laivat tulevat ja vievät minut horisontissa häämöttävään Espooseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti