Come on,
come out, come here, come here
Toisin kun lukioaikainen esitelmöinti
työterveydenhuoltopolitiikasta, sukkulamatojen luokittelu, puhumattakaan sitten
elämän ja kaikkeuden kemiallisesta perustasta, kiinnostaa minua vietävästi.
Tuntuu varsin mielekkäältä upota niihin tuntikausiksi – hukuttaa kaikki koulun
ulkopuolinenkin aika joka asiasta oppimisorientoituneen minän käyttöön.
Kuitenkin kemialliselta perustaltaan minulle vielä
tuntematon omatunto sörkkii suunnitelmaani. Tunnen huonoa omatuntoa tästä
sulkeutumisesta. Sitten tunnen huonoa omatuntoa huonosta omatunnosta. Sitten
alkavat sukkulamadotkin harmittaa. Sitten alkaa yksinäisyys kalvaa.
Kahdessa viikossa suo ei ole kasvanut kovin syväksi. Mutta
nilkat alkavat olla jo jumissa. Olen kuin raivotautinen eläin, jos joku yrittää
nostaa minut niskasta kuivalle maalle, puren käden irti.
Paradoksi.
Minun pitäisi itse lopettaa ikävä yksinäisyyteni, mutta
tahdon olla yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti