I am a patient girl..

I wait, I wait, I wait, I wait

Tuli tuossa oltua kera ihmiseni viettämässä aikaa odotushuoneessa. Kerrassaan jännittäviä paikkoja ovat sellaiset. Hammaslääkärissähän tätä ei voi havaita, siellä ihmisvirta tulee ja menee ehtimättä selailla edes sitä vuoden 2008 Kauneutta ja Terveyttä. Sen sijaan silmäleikkauksen odotustilassa ihmiset kuluttavat loputonta tuntiaan. Kaikilla on jotain yhteistä ja vaikkei sanoja välttämättä vaihdetta, jonkinlainen joukkohenki herää. Mielikuvituksekas minä tahtoo luoda skenaarioita: mitä jos sama joukko suljettaisiin tilaan pidemmäksi aikaa tai ääreviin olosuhteisiin. Millaista ryhmädynamiikkaa ja konflikteja voisikaan syntyä. Ja olisiko oma asema millainen, hauska ja ulospäinsuuntautunut vai hiljainen ja huomaamaton (sellainen, joka kannibalismin hetkellä ensimmäisenä popsittaisiin)

Joukkodynamiikkaa pääsee havainnoimaan myös hetkenä ennen h-hetkeä (g-hetki?). Odottaessaan paniikissa yo-koettaan alkavaksi, tulee sitä jakaneeksi ajatuksia kenen tahansa samassa tilanteessa olevan kanssa. Seuraavana päivänä samoja ihmisiä ei edes tervehditä.

Jännittävä on myös se, että kun on odottanut odottanut ja odottanut, valtaa loppupeleissä kuitenkin suuri tyhjyys. Oma tyhjyyteni syntyi ahdistavan, kuukausia kestävän päivärutiinin rikkoutumisesta. Tein toki kaikennäköistä muuta, mutta aina mielenpohjalla vaan ajatus, että pitäisi olla pohtimassa uraanimalmin louhintaa. Ehkä ultimaattisen onnen voi saavuttaa vasta kun tyhjyys on täydellinen, toisin sanoen numeeriset menetelmät poissa huolilistalta.

Millaisenkohan tyhjyyden sitten aiheuttaa koko kolmen vuoden piinapenkin loppuminen. Siihen on jo aikas tottunut ja joskus ajoittain mielenhäiriössä jopa tykästynyt. Onko elämämme vain toinen toisensa jälkeen syntyvien tyhjiöiden täyttämistä?


Jokatapauksessa vapaus on nyt täällä taas ja Aurinko paistaa (kuten parvekkeelta nappaistusta hätäkuvasta havaitse)

"Bloody nails + Broken hearts"

Diffuusiomallin mukaan innovaatiot leviävät joko sikainfluenssamaisina aaltoina tai hierarkisesti suuresta yksiköstä pienempään. Tällä kertaa Ain u/o lle kuuluu täysi kunnia löydöksestä, jonka voisi nimetä "näin lunttaat kokeessa" tai "niin sivistynyt että lehtisieni muhii" kynsiksi. Parhaat keksinnöt ja löydökset tulevat selvästikin läheltä.

 Viidenkymmenen kokeilun jälkeen nämä saa varmasti valjastettua kertomaan kantajansa elämän tarinaa ja heijastelemaan asenteita ja arvoja. Siihen asti ne ovat vain hauskat ja jännät ja tarkkanäköisiä ihmetyttävät.

Tein nämä ilman tarvittavia välineitä ja kuvasin heti perään kello puoli yhdentoista mahtivalossa. Kaikki on vain saatava heti.

"Take back the city for yourself tonight"

Inhoan syvästi sitä, kun mielessä kuhisevia lapamatoja ei saa sieltä mitenkään pois. Voi olla kyse huonosta musiikkikappaleesta, mutta ikävimmissä tapauksissa jostain aivan muusta. (ympäripyöreämmin ei ehkä ole mahdollista ilmaista) Jos tämä ei aja kantajaansa masennuksen partaalle, häiritsee se vähintään keskittymistä kaikkeen oleelliseen. Saatan nyt tässä viitata jo muutenkin mielessäni liikaa pyörivään tapahtumaan, jonka kauheutta kaikki vain kasvattavat jatkuvasti nostamalla sen pinnalle. Lapamadon ruokkimisen pitäisi olla laitonta.


Voin palata tekemään matoselle ruumiinavausta kahden viikon kuluttua. Ehkä.

Inhottavia mielen kirkkaat valot, joita ei saa himmennettyä, sekä pimeät kolkat, joihin valo ei koskaan tule koskemaan.

Elokuvista sananen, nimittäin tekeleestä Grave Encounters. Paranormaalia aktiivisuutta ja blairin noitaa idealtaan sekoittava käsivarahytkyily onnistui yllättämään pelottavan positiivisesti. Pelottavan, koska äärimmäisen onnistuneiden piiloudun-tyynyn-taakse-koska-kohta-se-tulee säikkyjen lisäksi unenomaisen klaustrofobista tunnelmaa tarjoiltiin runsaalla kädellä. Yksin yöllä väsyneenä ja pimeässä tämä nousi kauhistelulistalla aika kärkipäähän. Kymmenen pääkalloa ja vahvat suositukset.

"Everything is going wrong... "

".. but we're so happy!"

Musiikki on mukaisa maailmankaikkeus. Varsinkin kun kyseisen bändin lyriikoissa on voittamatonta nerokkuutta. Pientä ilkeyttä, jota nykyisten tusinapoppareiden tuotannosta ei niin vaan vedelläkään.

Huomatkaa myös uskomattoman tosi k-18 leima. Anniskelualue kuuluu siis valon piiriin, ja kaikkea mikä on valossa, hallitsen minä.

Keikoilla pääsee myöskin nautiskelemaan hallitsemattomuudesta. Hallitsemattomuudesta, joka värjäilee elämääni vuorotellen pidettynä ja halveksittuna. Tosi seikka vain on, että hallitsemattomat, ties mistä kipinänsä repäisevät mielialanmuutokset saavat epäilemään omaa henkistä terveyttä. Ei näennäisesti laukaisevan elementin tarvitse edes olla miellettävissä erityisen iloiseksi tai surulliseksi; kuolevan hiiren viimeiset hengenvedot eivät välttämättä johda tavattomaan synkkyyskohtaukseen, eikä toisaalta hienovarainen kehu arvostamaltasi ihmiseltä loputtomaan riemurataan. Useammin se, että joudut odottamaan metroa ainakin kaksitoista minuuttia saa puuskan elämän ihanuudesta riehumaan ja kuulumisia kysäisevä kaveruus tuottaa spontaanin itkukohtauksen.

Niin, hallitsematonta jos en sanoisi. Ja ristiriitaista. Pohtiessani näin inhoavani juuri tämänsorttista muuntelua, leimaudun kohtuuttomaksi kontrollifriikiksi. Jään siis tuumimaan, mikä on se yleisesti hyväksytty tie. sekä suhtautuminen.

Henkinen huojunta on toisaalta joskus aste mukavalle ilmiölle: inspiraatiolle. Tahtoisin sulkeutua luomaan suuria maailmankaikkeuksia, leikkiä hyväksytysti jumalaa ja antaa henkilöille kaikkea sitä, mitä itse olen saanut teelusikalla, vähintään desimitalla. Tuntuu vain, ettei aika taaskaan riitä tälläiseen koiranpentuun (tekosyitä? tekosyitä.) Sen sijaan voin purkaa hetkellistä idearyöppyäni runoilla.

Runot kaiken kaikkiaan ovat arveluttavia. Kuka tahansa voisi tekaista sellaisen; kuka tahansa voi tekaista sellaisen. Tämä tekee runoilijasta arvottoman, mutta runosta yhtäkaikki mielenkiintoisen. Sen voi katsoa olevan kirjoittajan ajatuksista irrallinen kimppu tulkittavaa. Toisin sanoen, itse luojan ajatuksenkulusta huolimatta omalla tulkinnallasi tulet saavuttamaan palkitsevimman päämäärän. Tämä on jotain proosalle mahdotonta.

Minulle, luovalle kirjoittajalle, sanojen yhdistäminen taas tarjoaa matka-arkun, johon säilöä ideoita ja innostusta. Sieltä sen voi sitten kaivaa parempana hetkenä tarkempaan käsittelyyn.

                                päältä k

                            ukallinen sisäl

                         löltään monipuol

                        inen ei siis kansant

                        autia tyhjyyden tu

                       nnetta! asiakirjoihin

                        merkataan kaiken

                          olevan kunnossa.

                           moni arkku pä

                             äältä kaunis

                                     

Some Kind of a Trouble

Koen blogittajana oikeudekseni hukuttaa jokainen (vahingossa sivulle päätyjä) hurjaan valitusmereen. Mereen, joka koostuu yhteenliimautuneista pienistä ärsytyksistä, ei sen suuremmasta. (Elämä on yhä ihanaa yms) Jos kuitenkin nyt kirjoitan kaiken ylös (miksei alas?), ehkä se katoaa bittiavaruuteen ja pois minun työlistaltani. Oletan myös, että yleisinhimilliset harmitukseni ovat tuttuja teillekin. Tarjoan siis edistyneesti valittamisen rinnalla käyvät ratkaisuehdotukset!

• Luettuasi kolmekymmentä tuntia kokeeseen ja taisteltuasi itse koitoksen kanssa neljäsosa vuorokauden, tajuat kotimatkalla tehneesi virheen esimerkiksi sanassa a dog. Se yhden kirjaimen ero pudottaa sinun sivistymättömän muuten virheettömän kokeen arvosanaa ainakin kolme pykälää

-----> Unohda jo kirjojen plärääminen! Kuten valtiokin käskee, siirry työelämän unohtumattomaan       uraputkeen! 

• Työpaikkoja kouluttamattomalle (taidehistoriaa tai bioteknologiaa ei lasketa) ei yksinkertaisesti ole. Viidenkymmenen turhan työhakemuksen kirjoittamisen jälkeen tunnet itsesi aktiiviseksi kansalaiseksi, mutta ´työnsaantimahdollisuutesi ovat itse asiassa vain heikommat, niiden muutaman mahdollisenkin vastattua silmänräpäyksessä kieltävästi.

------> Hanki koulutus! Avaria uramahdollisuuksia tarjoaa niin laitoshuoltajan kuin lähihoitajankin ammattinimike. Varaudu suorittamaan suomenkielenkurssi yhdessä mopinvääntötekniikan kanssa..

• Yleinen työ- ja varsinkin yo-stressi tuovat painajaisia (naurakaa pois; itse pelkäätte puolitettuja herneitä) ja hämmentävää sekavuutta. Aina virheetön ihonkin näyttää raastinlaudan kaverilta.

----> No jo nyt on. Ystävällismielinen kouluterveydenhuoltajakin osaisi sanoa, että nyt pitää hankkia rentouttava harrastus.

• Terapeuttinen harrastuksesi kesyhiirten parissa saa ikävän käänteen, kun eläinkaupan virheen takia ystäväsi hiiripopulaatio siirtyy autuaammille juustomaille. Pohdit vain, milloin sama pandemia saavuttaa oman laumasi

----> Hanki jotakin, joka kestää vaikka seinään heiton. Allekirjoittanut suosittelee kilpikonnaa

• Sinulla ei ole rahaa edes ilmaisen kilpikonnan adoptoimiseen. Saati sitten ruokaan tai uskonnolliseen elämään (elokuviin). Pohdit milloin sosiaalinen yhteisösi hipsii pois loismaisesta läheisyydestäsi

----> Asiat sitten paranevatkin täällä valittamalla.(tai muuten koneella roikkumalla) Mene siitä opiskelemaan tai vähintään töihin.


 Ja kamerakin vielä on hukassa, Tähän dilemmaan ei luova mieleni saanut kehiteltyä mitään ratkaisua.