Musiikki on mukaisa maailmankaikkeus. Varsinkin kun kyseisen bändin lyriikoissa on voittamatonta nerokkuutta. Pientä ilkeyttä, jota nykyisten tusinapoppareiden tuotannosta ei niin vaan vedelläkään.
Keikoilla pääsee myöskin nautiskelemaan hallitsemattomuudesta. Hallitsemattomuudesta, joka värjäilee elämääni vuorotellen pidettynä ja halveksittuna. Tosi seikka vain on, että hallitsemattomat, ties mistä kipinänsä repäisevät mielialanmuutokset saavat epäilemään omaa henkistä terveyttä. Ei näennäisesti laukaisevan elementin tarvitse edes olla miellettävissä erityisen iloiseksi tai surulliseksi; kuolevan hiiren viimeiset hengenvedot eivät välttämättä johda tavattomaan synkkyyskohtaukseen, eikä toisaalta hienovarainen kehu arvostamaltasi ihmiseltä loputtomaan riemurataan. Useammin se, että joudut odottamaan metroa ainakin kaksitoista minuuttia saa puuskan elämän ihanuudesta riehumaan ja kuulumisia kysäisevä kaveruus tuottaa spontaanin itkukohtauksen.
Niin, hallitsematonta jos en sanoisi. Ja ristiriitaista. Pohtiessani näin inhoavani juuri tämänsorttista muuntelua, leimaudun kohtuuttomaksi kontrollifriikiksi. Jään siis tuumimaan, mikä on se yleisesti hyväksytty tie. sekä suhtautuminen.
Henkinen huojunta on toisaalta joskus aste mukavalle ilmiölle: inspiraatiolle. Tahtoisin sulkeutua luomaan suuria maailmankaikkeuksia, leikkiä hyväksytysti jumalaa ja antaa henkilöille kaikkea sitä, mitä itse olen saanut teelusikalla, vähintään desimitalla. Tuntuu vain, ettei aika taaskaan riitä tälläiseen koiranpentuun (tekosyitä? tekosyitä.) Sen sijaan voin purkaa hetkellistä idearyöppyäni runoilla.
Runot kaiken kaikkiaan ovat arveluttavia. Kuka tahansa voisi tekaista sellaisen; kuka tahansa voi tekaista sellaisen. Tämä tekee runoilijasta arvottoman, mutta runosta yhtäkaikki mielenkiintoisen. Sen voi katsoa olevan kirjoittajan ajatuksista irrallinen kimppu tulkittavaa. Toisin sanoen, itse luojan ajatuksenkulusta huolimatta omalla tulkinnallasi tulet saavuttamaan palkitsevimman päämäärän. Tämä on jotain proosalle mahdotonta.
Minulle, luovalle kirjoittajalle, sanojen yhdistäminen taas tarjoaa matka-arkun, johon säilöä ideoita ja innostusta. Sieltä sen voi sitten kaivaa parempana hetkenä tarkempaan käsittelyyn.
päältä k
ukallinen sisäl
löltään monipuol
inen ei siis kansant
autia tyhjyyden tu
nnetta! asiakirjoihin
merkataan kaiken
olevan kunnossa.
moni arkku pä
äältä kaunis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti