"Even if they try.."

"..They still can't walk a mile in these shoes"

Aah, itsensä vaatettaminen on kyllä mukavaata. Tietenkin koko päivän syömättömyys, liian paksut vaatteet ja koko kauppakeskuksen täyttävät ja ehdottoman hullut Stockmannin 20 sentin alennuspäivien hammasharjahamstraajat tekevät prosessista jokseenkin haastavan, mutta henkistä rauhaa on joka tapauksessa uhmattava pikimmiten: tarvetta on eniten kaikelle.

Hengenahdistusta aiheuttaa myös se, että vakiokaupat pettävät toinen toistensa jälkeen. Pääseepähän sitä sitten kaivamaan läpi hylättyjä ja ohikäveltyjä kauppoja tuntematta niiden pohjapiirustusta tai kokoluokitusta.

Ja heikkona naisihmisenä hankin käytännöllisyydestä vähät välittämättä korkeat, heikkotekoiset, mutta AAHH niin kauniit korkonilkkurit. Kaduttaa sitten kun liukastelen hajonneilla korkolapuilla loskassa, mutta megamarkettiedustuskierroksella näissä kelpaa käpsytellä.

Olen myös päättänyt, että sosiaalinen elämä on melko viihdyttävää. Boheemi-hipsteröivästä teen pahvimukista hörppimisestä äärihermostoa tutisuttavan kiehtovaan Tree of life:n katselmointiin, kaikki on hauskempaa seurassa. Itseisarvoisen ihmeellinen on kyllä myös elokuva, jonka niin hieno ja kehräävä, abstrakti ja taiteellinen prologi olikin koko pätkän mittainen. Elämästä kerrottiin sen alusta loppuun asti; eikä tämä suinkaan tarkoita tympeää syntymästä kuolemaan tarinaketta. Musiikki oli äärimmäisen komeaa, kuvasto vieläkin kylmävärisyttävämpää. Tulkinnan vapaus oli katsojalla (joillekin tämä oli liikaa ja salista poistuikin populaa kesken esityksen). Suosittelen jos ymmärtää hyvän päälle. Muut voivat suoraan siirtyä sellaisten nimellään jo hurmaavien viihdyttäjien pariin kuin Likainen pommi ja Vain seksiä.

Siinä sitten todistus siitä, että elokuvat vievät minusta kaiken. Monillahan on salainen lokero täynnä käytettyjä leffalipukkeita, vaalittuja aarteita kymmeneltä vuodelta. Harvalla on vastaavaa varastoa lippuisia tuleviin elokuviin. Kuvatuista kymmenestä ihanuudesta puolet on minun: Night Visions odottaa. Jokateinin baarireissua vastaava täysi-ikäisyyden julistus tapahtukoot. Huonoa kauhua, brutaalia gorea, mustaa mukahuumoria, minä tahdon ja kaiken. Monissa näytöksissä on mukana tekijävieraita, eiköhän tämä tuo mukanaan vielä viimeisen ripauksen nautiskeltavaa festaritunnelmaa. Maininnan ansaitsee lippu leffakkeeseen nimeltä yllätyselokuva. Jos tämä ei shokeeraa, minä olen pettynyt.

Mutta ohjelmalehtisessä sisällysluettolon kohdalla lukee sisälmykset. Kuinka voisinkaan pettyä.