tiistai 11. lokakuuta 2011

Gimme some work to do!

Pohdiskelin sellaista joidenkin maailmankuvaa hallitsevaa ja toisilta huomattavan puuttuvaa käsitettä kun omatunto. Omaa tuntoa, tuntoa itsestä ja onnistumisesta valitsemallaan tai mahdollisesti yleisesti hyväksyttyjen arvojen ja normien tiellä. On hassuketta, kuinka omantunnon tuskista kärsivät, näennäisesti itseään vastaan rikkovat, tuntuvat välillä ottavan elämässä kohtaamansa epäreiluudet vastaan oikeutettuina. Omantunnon omistava ja pahaa tekevä ihminen taipuu uskomaan karmaan, kun taas Jobina kärsivä hyveellinen ihmisotus pitää sattumuksia epäoikeudenmukaisina. Tuntevatko pahantekijät (mahtava kategoria, sisältää kaiken masokisti pyromaaneista kotilontallaajiin) tekonsa jotenkin oikeutetummaksi kun ovat saaneet likaperäistä materiaa niskaansa?
Ihmismieli on hämmentävä tässä maailmassa, jossa kaikki tällä hetkelläkin vallitseva on miljoonien linkkien käymää sattumankauppaa.

Pitkästä itsestäänselvästä ja turhasta alustuksesta päästään siihen, että oma omatuntoni juoksentelee vapaana tökkien sukkapuikoilla mantelitumaketta. Sen valitus kuuluu: miksi annan itseni passivoitua. Miksi rikon itseäni vastaan enkä tee mitään. Yritystä on toki ollut niin työpaikan kun koulutuksen lisäämisen suhteen, mutta jos ei, niin ei. Jotain kehittävää pitäisi kuitenkin saada päivärytmiin, etten vajoa demi.fi:n valtamerelliseen keskustelumäärään.

Kuulen, kuinka tässä vaiheessa ihmiset puistelevat päätään "ei osaa rentoutua ei osaa ARARAR". Kuitenkin rentoutuminen onnistuu vain, jos on jotakin mistä rentoutua. Ja mitä pidempään odotan, sitä vaikeammalta sängyn pohjalta ylösnousemus tuntuu.

Nyt ihmiset aktivoitukaa ja kertokaa: mitä siis teen elämälläni, jota täyttää tällä hetkellä kokonaista kaksi ja yksi kolmasosa lukiokurssia, ei muuta.

Itse olen ensi kuulle sen selvittänyt. Nanowrimo olisi kerrankin mahdollinen. Kuukauden kestävä romaanin kirjustus iskee kirjoittajan kaulaani (eli heikkoon kohtaan) pitkän, jäntevän tekstin tuottaminen jää aina ideoiden ja tunnelmanrakentamisen varjoon. Voin toki nytkin kuluttaa aikaani ainoan luovuuteni kanavoimiseen eli tekstinsuoltamiseen. Varaan kuitenkin ajatuksia ja lataan akkuja tuota tulevaa rutistusta varten: en siis voi kaikkia päivä naputella.

Projekti on sana, jota haen. Tarvitsen sellaisen NYT.

                                                       Minusta tuleekin isona supermies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti