"Ei saa sanoo elämälle ei.."

Mutta minkäs teet, jos sitoumus on jo tehty ja maksut maksettu. Jos vain saisin lukea - ei mitään merkkaaviin, mutta kumminkin niin merkittäviin - kirjoituksiini rauhassa enkä olisi valinnut väärään kohtaan vääränlaista ilman suurempaa palkkaa ylityöllistävää äidinkielen kurssia.

Jokseenkin surullista on, että olotilaan "äidinkielen (olemattoman) kirjan polttaminen ja tuhkien opossumeille syöttäminen" vaadittiin yksi tekstitaidon kanssa taisteltu ilta. Puhumattakaan sitten englannin yo-vihoista pisteet rohmuavilla kertoimillaan. Matikan kurssi sentään on hauska: pakkomielteinen, kaiken liikenevän ajan vievä ongelmanratkaisu sopii loman mittaisen tauon jälkeen luonnolleni ihmeen hyvin.

Toisesta elämästäkin sananen. Olen nimittäin nostalgisoinut ja yli puolen vuoden tauon jälkeen kokenut tv-elokuvaa. Kuvastona oli ranskalainen gore-läjäys Haute Tension (ohjelmalehdessä niinkin houkuttelevalla suomennoksella kuin kiihtyvää kauhua). Tekele oli brutaali ja loppuratkaisu mukavan mieltäkieputtava. Kuitenkin parasta oli myöhäisen illan yksinäisyys, synkimmän hetken päälle pamahtavat mainoskatkot ja kädessä vapiseva liian painava kaakaomuki. Päädyinpä tästä tahtomaan omaa teeveetä.

Toinen elokuvaihminen elämäntie vei ja vie kohti Espoo cinè:ä. Alkusyksyn ihastuttavuus on jo nyt tuonut tietoisuuteeni monta uutta leffankatselupaikkaa, parhaimpana Kino Tapiola takaseinän syvennyksineen ja halattavina koristetyynyineen. Näytöksistä valikoituivat nähtäväksi 28 päivää myöhemmin henkeen elelevä Stake Land sekä uskottavuudeltaan hengästyttävä espanjalainen kidnappauskauhu Secuestrados. Molemmat tarjosivat suuren annoksen anti-Hollywoodia, komeaa tunnelmaa, uskottavaa näyttelytyötä ynnä muita piirteitä, joita tuskin Tennispalatsin tällä hetkellä vallanneessa Apinoiden planeetassa ei ole.

Suosittelen siis, nämähän eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tule edes laajempaan Suomi-levitykseen.