Elokuvataide on metsäpolku. Ja polku se kutsuu seikkailuun! Et voi tietää tuleeko se johtamaan sinut asvaltoidulle pääkadulle vai yhä syvemmälle synkkyyteen. Parhaat polut eksyttävät ja metsästä tulee kotisi; jos joskus löytäisitkin tien pois, haluaisit vain palata.
Jokin aika sitten tv: n elokuvatarjonnasta löytyi piilotettu helmi: Låt den rätte komma in. Kauhun genrerajoja halkovassa leffassa on tunnelma kohdallaan: ovatko veripisarat lumihangella koskaan näyttäneet aidommilta? Lisänä suuri ripaus omaperäisyyttä ja onnistunutta elokuvateknisyyttä, kannattaahan tämä paremman puutteessa katsastaa. Leffahan perustuu samannimiseen kirjaan: teoksen allekirjoittanut lukikin sitten ruotsiksi. Sekin oli mahtavuutta… jos oikein ymmärsin.
Toinen tarkastelemani erikoismaininnan ansaitseva elokuvatähti kulkee nimenä Hard Candy. Ellen Pagen karisma vetäisi jo yksinään, mutta lisänä saadaan jonkinasteisesta tabusta koottu, päälaelleen käännetty ja kiero juonenasettelu. Ylihän se loppujen lopuksi menee, mutta parempi yli kuin päin sähköistettyä huonojen elokuvien piikkilanka-aitaa
En usko, että ketään oikeastaan kiinnostaa, mutta nyt se on loppu. Ikuinen täydellisimmän, suloisimman ja omaperäisimmän hammasharjan metsästäminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti