"Now my feet won't touch the ground"

Joskus onni on sitä, ettei ehdi päivittää blogiaan sosiaalisen elämän vilkkauden takia. Onni voi myös olla sitä, ettei ehdi kirjustella mietiskellesssään kesyhiiriä. Onnea on kuitenkin myös hiljainen ilta kotona sanamuotoja miettien.

Oletteko tiirailleet ympärillenne? Nähneet kaiken sen, mikä piilottelematta on olemassa, käytettävissämme. Ihan yksinkertaisistakin asioista saa suuria, ja suuria niistä pitääkin tehdä positiivisessa mielessä. Pahan ajatuksen väistämättä ristetessä polullesi, voit sitten yksinkertaisesti kohottaa onnikilpeä ja ikävyys heikkenee siedettäväksi.

Ensimmäisenä, ilmiselvimpänä ja luonnollisesti vaikeimpana onnilistalta löytyvät ihmiset. Tärkeimpänä, kuten olen joskus maininnutkin, löytyy sinä itse. Vaikka tuntisi olonsa kuinka pieneksi ja näkymättömäksi, saa sitä aina itsensä jakamattoman huomion. Sitten kun itsetuntemus, itseluottamus, itsenäisyys, itsesääli, itsekuri, itseilmaisu, itsepäisyys ja kaikki muu itse-alkuinen on tasapainossa, voi vuorovaikutus toisiin ihmisiin olla täydellisintä. Toisaalta toisten ihmisten vaikutus auttaa saavuttamaan täydellisen minän.

Itse olen viimeaikoina huomannut suurenkin muutoksen. Ympärilläni tosiaan on ihmisiä joiden käsiin antaisin kaiken.  Luottamukseni heihin on täydellistä: tiedän millä tahansa elämän osa-alueella saavani mitä tarvitsenkaan; apua, neuvoja, kuuntelua, kannustusta.  Vaikken koskaan tahdo ajatella itseäni muuna kuin yksilönä: yksin täydellisenä kokonaisuutena, on kohtuullisen mukaisaa että voi luottaa jakavansa elämänsä ja tulevaisuutensa toisten kanssa. Toivoisin tätä tunnetilaa teillekin.

Ei onnea mahan täydeltä, vaikka sitä joudunkin tässä vielä sivuamaan. Katsastelin nimittäin elokuvan nimeltään Viimeinen Sirkus. Hengästyttävä genre-sekoilu oli niitä harvoja elokuvia, jotka oli erinomaista nähdä juuri leffateatterissa. Syynä ei ollut edes valkokankaalla loistava näyttävyys, vaan suuren yleisön reaktiot. Puolen katsomosta naurahdellessa ja toisen puolen päästellessä inhottuneita ääntämyksiä _samassa kohtauksessa_ tietää katsovansa jotain poikkeuksellista. Yleensä minä olen yksin se joka naurahtelee muiden kakoessa. Helposta lehvasta ei kyllä nytkään ole kyse: niin paljon tavaraa oli ntungettu yhteen, että syvemmän tarkoituksen ja ajatuksen hahmottaminen käy raskaaksi.