Yksi onnen lähteistä on kovin paheksuttu, mutta niin toimiva. Niin minulle täydellisesti sopiva. Kun on ikuisesti laiha (Aahh, mitä manaamista. Aamulla kun herään ja peiliin katson asiat luultavasti ovat toisin), voi katsos seurauksia näkemättä harjoittaa tällaista kunnes sepelvaltimotauti pomppaa mukaan. Hitaasti syttyvän energiansäästölampun omistajille selvennyksenä vielä: kyse on tosiaan ruuasta. Toivoisin itsessänikin majailevan hiuksia nykivän pikkukokin (huomaa piilotettu Rottatouille-viittaus); sellaisen joka Pirkan vinkkilehteä selaillessaan tuntisi jokaisen aterian mahdolliseksi. Kun tämä nyt ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, olen onnellinen, että monet ystäväni ovat käteviä ja anteliaita ruuanlaittajia. Eikä kaikkea syötävää ole tarvetta laittaa: kyllä vain minunkin taitoni riittävät suklaapatukan kaupasta pelastamiseen.
Joitakin ruokia sentään osaan tehdä. Tämä on bravuurini "kaikki pakasteet paistinpannulle ja epäsopivat mausteet sekaan" tässä kyseistä versiona soijapullat ja kasvis-makarooniseos.
Tässä taas vanhempien terveiset Pandan tehtaalta. Halpaa hyväkettä mahdollisesti muutamalla valmistusvirheellä. Mutta niin kauan kun se on halpaa ja hyväkettä, minä olen onnellinen. Tiede sanoo suklaatista löytyvän onnellisuusaineita, ainakin serotoniinin esiastetta. Huumeita vastustava osa minussa (eli siis minä kokonaisuudessa) pohtii nyt mahdollisia syntyviä ristiriitoja. Kuitenkin keksinen mustikkavalkosuklaa riisuu kenet tahansa epäilyksen aseista.
En tiedä onko kannattavaa, että lempiruokieni kärkipäässä on keltaisen ämmän kala-ateria ja sen Pirkan suklaaneliöt. Ehkä minussa elelee kulinaristi, joka ei nyt koskaan pääse ilmaisemaan itseään. Toisaalta nykyisellä ruokamaullakin tunnen itseni tyytyväiseksi: ja varaakin elämäntyylin ruokaosuuden noudattamiseen on. Ainakin muutaman ystävän kanssa osiin jaettuna. Kuka siis sanoi, ettei ruoka ole kaikin puolin hyvä ja vielä sosiaalinenkin harrastus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti