.. On pikkuhiljaa heraamassa. Kun miljoonien lentojen joukosta juuri se oma on viivastynyt. Kiroushan taman taytyy olla. Puolituntia olisi viela inhimillista, tunti jo vahan haritsevaa. Kolmen tunnin kohdalla itkunauru on taattu. Vaikka ystavallinen lennattajatyttonen vakuuttaa jatkolennolle ehtimisen olevan ihan varmaa, on epavarmuus silti kalvava. Tosin hyvityksena saatu ilmainen aamiainen on tietenkin positiivista. Ja loppujen lopuksi on lentoyhtion vastuulla hommailla jatkolento. Eikos vain totta, eikos?
Lisaa kirousta vihjaili yollinen olotilani: eikos vain ole luonnollista, etta viimeisena yona ulkomaailmassa olo on pahoinvoiva. Kiereissani kovalla pedillani tunnista toiseen, pohdin kertooko yksikaan laulu fyysisesta kivusta. Tama on kuitenkin jotain kaikille tuttua ja raastavaa. Henkista tuskaa vahattelematta, epavarmuus siita, kantavatko jalat ylosnousun yhteydessa on kylla laulun arvoinen.
Sitten se meni pois, yhta vikkelasti kun oli tullutkin, yhta selittamattomasti. Kiroukseni laatija varmaankin ajatteli, etta taala Bangkokin lentokentalla viettamani aika taytyy minun kokea taysissa voimissa, ei koomaisena nukkuen.
Lentokentasta puheenollen: tama on valtava, mutta kovin selkea. Itse kun koen eksyvani Helsinki-Vantaalle, on selkeys suuren suuri hyve. Toivon myos vaihtokenttamme Berliinin olevan samaa sarjaa. Puolentunnin vaihtoaika kylla tekee pahaa.
Toivottakaa onnea! Jos paasen Helsinkiin asti on luvassa reissunkokoava mahdollisesti muutaman heikkolaatuisen kuvankin sisaltava postaus. Innoissanne annatte varmasti onneanne mielellanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti