Tiedatteko sen tunteen, kun unohdatte kertoa tekstissanne jotakin, ja paatatte sitten tehda siita otsikon? Etteko?
Kuten joskus aikaisemmin olen todennut, joskus on ihan mukavaa menettaa hallinta. Tassa tilanteessa on myos miellyttavaa, etta joku kerrankin tulee ranteesta nykien nayttamaan, kuinka asiat toimivat. Joskus haluaa hylata jannityksen ja katsoa juoneltaan nahtya paivasarjaa.
Tallaiseen hauskuuteen paasimme tutustumaan Halong Baylla. Kymmenen eri opastajan turvaama risteily oli kovin perinteinen, mutta loistavaa vaihtelua muun reissun sooloilulle. Itse laskeutuvalta lohikaarmeelta nayttavien kivien tiirailun lisaksi ohjelmassa oli kirjaimellisesti liian hienoa ruokaa (olenko ainoa, jonka sivistykseen katkarapujen kuoriminen ei kuulu?), kajakkiajelua (kauhean miellyttavaa, tata voisi kokeilla kotonakin) seka luolan (toisten matkailijoiden selkien) tutkimista.
Yksi hienoimmista hetkista oli kuitenkin tahtikirkas yo. Sita vaistamatta ajautuu suurien kysymysten aarelle tuijottaessaan jotakin niin hallitsematonta. (Yksi kysymys on toki miksen opiskele fysiikkaa ja tahtitiedetta.) Samalla kun mina mietin elaman tarkoitusta, onnen luonnetta ja ihmiskunnan tulevaisuutta, muu seurue keskittyi hankkimaan mahdollisimman suurta laskua ylihinnoitellun oluen kera. Mukavia ihmisolentoja ne olivat siltikin: ristelyn lopulla suurin osa taisi muistaa nimenikin. JA paasin ensimmaista kertaa pelaamaan aitoa irlantilaista (tai ylipaataan mitaan) juomapelia! Juomatta mitaan, luonnollisesti.
Tahtoisin kertoa teille onnesta. Voisin kirjoittaa kirjan siita, nyt kun Suomessa nakymattomat tahdetkin ovat kuiskineet minulle viisauksiaan. Voin kertoa kaiken mita tiedan ja toivoa onnen leiviavan, mutta miettikaa te ensiksi hetkinen. Kun huomaa onnen lahteita paljastuvan yllattavan paljon, on tata tietoisuutta vaikea enaa unohtaa.
Virheet epaonnellisen kalliin sushin kanssa saapuivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti