keskiviikko 4. toukokuuta 2011

"You tell anyone who'll listen but you feel ignored"

Ihmiset ovat kovin menettäneet sen (uskoni on vahva: kyse on juurikin menettämisestä, ei ainaisesta olemassa olemattomuudesta). Eivät kaikki, mutta suuri enemmistö kuitenkin. Taidon luoda kuvia ja tunnelmia. Taidon sitoa itsensä muihin näkymättömällä langalla. Taidon antaa toisille kuitenkaan omastaan luopumatta. 

Tässä nyt kovasti yritän viitata keskustelemiseen.

On kovin harmillista tuntea puhelevansa itselleen. Kummasti sitä tuntee jankkaavansa, jos toisen vastaukset typistyvät lyhyen ytimettömiksi "juu" "ok" "lol" "niimp".  Onko ongelma minun? Saa sanoa suoraan jos selittelyni ei iske. Mutta jos tosiaan keskustelutaidoista puuttuu oikeiden lauseiden rakentaminen ja jatkokysymysten esittäminen.. Ja tämähän siirtyy sitten vielä kaiken lisäksi reaalielämään... Olisiko syytä järjestää terapiaistuntoja? Heiteltäisiin hernesäkkiä ja jokaisen vuorollaan täytyisi vastata edellisen lausahdukseen.

En toki yritä teilata kuuntelun merkitystä. Mutta jos kuunneltava ei haluaisi vastauksia, voisi hän puhua vaikka puulle.

                         on muuten hieno puu.

Aion jatkaa loputonta selittelyäni kunnes toisen osapuolen vuorovaikutustaidot riittävät edes minun hiljentämiseen. JA niille, joiden omatunto ei nyt upottanut bambutikkuja kynsien väliin: olette loistavia, älkää koskaan taipuko, älkää koskaan lopettako!


Sanojen ja kommunikaation valtaa siis. Ja yksin hihitteleminen on muutenkin niin kauhean epäilyttävää.

3 kommenttia:

  1. EI saa! Tulen henkilökohtaisesti upottamaan kyseisiä tikkuja herra/rouva omantunnon kynsiväleihin.

    VastaaPoista