tiistai 3. toukokuuta 2011

Pikkuruinen maailmankaikkeus

On rakastettavaa, kuinka kuuden ketju osoittaa toimintansa elävässä elämässä. Kuinka tuttuja ihmisiä tuntuu ilmestyvän kuin kärpässieniä homeisesta katosta. (oletkos koskaan tiiraillut kylpyhuoneesi kattoa?) Ilmiö on samanaikaisesti turvallinen ja jännittävä. Tuntevatkohan kaikki oikeasti koko piskuisen biosfäärimme muun eliökunnan vai kasaavatko ihmiset vain ympärilleen kaltaisiaan?


Pieni on myös kauhuelokuvien salainen maailman. Katsastelin tutun turvallisessa, mutta kuitenkin jännittävässä seurassa elokuvaisen Scream 4. Tunnistin vähättelemättä joka ikisen intertekstuaalisen viittauksen, jonka elokuva katsojalleen heitti. Muuta antia metaelokuvallisella, parodioivalla kauhukomedialla (jonka tekijöiden silmissä suolistus on selvästi taas tulossa muotiin) ei ollutkaan tarjota. Viihdyttävyyttä kuitenkin lisäsi kesken leffaa iskenyt teatterin tärinä; atomipommi jossain päin Eurooppaa, ei voi tietää.


Ja maailman saa kutistumaan lentävällä apuvälineellä. Olotila tällä hetkellä on aika epäuskoisen onnellinen. Tämä on nyt yhtä konkreettista kuin äskettäin otettu kuumeisia vilunväreitä aiheuttanut rokote. Tiedossa mukaisa ilmasto, ruokaa ja lisää ruokaa, paikallisten elämää, seikkailu jokaisen kulman takana, vastoinkäymisiä (joita voi lyödä naulalla päähän) riippumattomuus ja ennen kaikkea



VAPAUS
VAPAUS
VAPAUS

(vapaus vaikka toistaa tätä ikuisuuteen)

2 kommenttia:

  1. Naulat päässä ovat oikeastaan kovin oiva vaihtoehto mihin tahansa tilanteeseen. Kunhan vain vasaran löytäisi.

    VastaaPoista
  2. Toiveesi on vastaanotettu: lähiaikoina potaukseen ilmestyköön vasara.

    VastaaPoista