Johtivat hindulaiseen temppeliin. Suuri luola ymparilla oli kuin Avarasta Luonnonsta: valo pulppusi ylhaisista aukoista, mutta pimeys piteli nurkkia. Eraassa luolassa kaiteettomat vinksallaan kulkeneet portaat veivat tuntemattomaan. Oi kun sinne olisi paassyt, naky oli kuin rakkaasta Tarusta Sormusten Herrasta.
Temppelien ja luolien ymparistokin oli kovin viihdyttava: kalantuoksuinen (pidettava eiko totta?) karppiallas, kiltinoloinen kulkukoira (joka kaikkien muiden paikallisten koirien tapaan naytti ihan Debilta!) seka apinoita. Villeja apinoita, jotka ihmisiin tottuneina vilahtivat suurena pesueena jalan vieresta.
Minusta alkaa ihan pikkuhiljaa minimaalisesti tuntua silta, etta saatan olla tottunut ilmastoon. Valilla kylmasta ilmastoidusta sisatilasta poistuttaessa kuuman ja kostean yhdistelma on jopa miellyttava.
Lisaksi kahden kayttamamme hostellin (sijaitsevat n. 50 metrin sateella) ymparisto alkaa tuntua tutulta! Osaan ehka vahan jopa suunnistaa taalla. Voi tata onnea.
Budjetista sen verran, etta itsellanihan se kestaa mukaisasti. Tiimin toisella osapuolella sen sijaan.. yksinkertaisesti valttamatta ei. Vahan ahdistavaa: toisaalta on janna yrittaa elella budjetilla, mutta toisaalta jatkuva miettiminen ja halvintakin halvemman etsiminen on rankkaa.
Kaiken kaikkiaan, kaupunki on jo kotoisa. Kaipaisin vaan teita tanne jakamaan identtisen ajatusmaailmamme.
Kirjuutusvirheet nettikahvilanmetsastysstressin piikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti