Reppu on pakattu (melkein nyt ainakin) ja kaikki on valmista. Suurta koulureppua muistuttava kantamukseni makoilee tuossa valmistautuen olemaan koko elämäni seuraavat ajat.
Tarkoitukseni irrottautua tästä oravanpyörästä (tai hamsterin; oravien paksu häntä kun tuppaa jäämään pinnojen väliin) koki kuitenkin karun tappion, kun ymmärsin, etten oikeastaan halua irrottautua siitä yhtään mihinkään. Toisin sanoen ikävöin teitä jo nyt, olette huomattavan tärkeitä synapsien toiminnalle aivoissani, elämälleni siis toisin sanoen.
Tahdon lähteä kovin paljon.
Uusi kulttuuri kiehtoo, samoin kun luontosarjoista tuttu maisema. Ajatus vapaudesta on lohdullinen, itsensä tunteminen ja havainnoiminen eri tilanteissa tulee tarpeesen jatkoelämässä.
Mutta en etsi enää mitään määrittelemätöntä suurempaa, sen olen löytänyt jo. Siinä puolessa vuodessa, jonka ajan olen hallittua karkaamista suunnitellut, olen oppinut avaamaan ja sulkemaan erilaisia valoja ja näkemään ja pyörittämään asioita niiden hehkussa. Kriittisyys muiden elämäntyyliä kohtaan on kovin karissut (vaikkei tilalla välttämättä ole noussut arvostusta) ja ankaruus omaa itseään ja tekojaan kohtaan laimentunut (vaikkei tämä välttämättä näy reaalielämässä). Tiedän mitä tahdon ja vaikka en tietäisikään.. kyllä se siitä.
Joten jatkakaa kuten parhaaksi näette, mutta muistakaa, että jossain pisteen keskellä ei mitään läheisyydessä, teitä ajatellaan.
Ystäväsieni/Tyttöystäväsieni kiittää, kumartaa, vaihtaa ruusut rahaksi ja tarjoaa kaikille mansikkapirtelöt.
;____;
VastaaPoista