sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Materiaonni, jota en koskaan saavuttanut

Tama paiva se kului tursimoinnin merkeissa. Lumpurin Twin Towerssit tuli katsasteltua, joku maailman korkeimmista rakennuksista vaatimattomasti.

 Elintasoero tuli huomattua: toisaalta vaelsimme vain oljymiljonaareille tarkoitetussa ostosparatiisissa: Gucci, Prada, Fendi.. Ei kovinkaan pitkalti taman jalkeen vastaan asteli epatoivoisenoloinen mies, joka noyrasti pyyteli rahaa bussilippuun kotiiin. Lipun hinta euroina n. olematon. Kuulema oli monta paivaa rahoja yrittanyt kokoon saada. Jos vahemman olisi budjetilla matkustanut niin jopa kylmasydaminen mina olisi rahojaan luovuttanut.

Itse sain kokea olemattomat eurohinnat tavallisille ihmisille tarkoitetussa kenties kymmenen kertaa itakeskuksen kokoisessa ostoskeskuksessa: kalleimmatkin vaatteet olivat hintaluokkaa viisi euroa, kovin kauniita sai muutamalla kolikolla. Kaikki koot nayttivat sopivilta, olisin tahtonut yhden kaikkia malleja. Muuttta kun ei tieda budjettia eika jaksa kantaa ja saa jostan muualta ja blaa.

Pohdin toki jatkuvasti mita toisin teille sinne kotiinpain...

Yollinen rukouskutsu on kovin hieno (huolimatta siita, etta sain kuulla sita entisessa kotilassani hyvin paljon) kuitenkaan se, etta olemme muslimimaassa, ei nay taallaa niin kovin selvasti. Alusvaatemainonta ihan yhta epailyttavaa kuin sielakin. Valilla tuntuu kovin.. Kiinalta. Kauniita aasiattaria ravailee korkeissa koroissa ympariiinsa (kun itse nayttaa radiaktiivisen sateilyn uhrilta).

Ja on rottia! Seka torakoita. Kovin riemastuttavaa. Ilman sarkasmia.

 Kirjoitusvirheet omistan talla kertaa turvonneille jaloille (piti kavelle vaikka julkisilla olisi ihan mukavasti paassyt)  

Sanoinko jo etta ikavoin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti